Surua on seurannut hämmennys. Mitä sitten tehdään? Keskenmeno toi toivonpilkahduksen siitä, että raskaus ylipäätään on mahdollinen. Ensimmäistä kertaa noin kahteen ja puoleen vuoteen jotain oli tapahtunut. Edes jotain, vaikka se päättyikin onnettomasti.

Keskenmenon jälkeen tulee kuulemma helpommin raskaaksi. Uskaltaisikohan sitä vielä toivoa? Ei ne adoptiohaaveetkaan mihinkään ole kadonneet, mutta tottakai haluamme myös biologisen lapsen jos se vain on mahdollista. Pitäisiköhän laittaa adoptio hetkeksi jäihin? On paljon kysymyksiä, joihin pitää etsiä vastauksia.

Nyt on pilkahdus toivoa, mutta samalla se pelottaa. Entä jos joudun taas pettymään?

Mainokset