Avainsanat

, , , , ,

Nykyään tulee harvoin enää ajateltua raskautta. En pety enää joka kuukausi – jossain vaiheessa aloin hyväksyä sen tosiasian että todennäköisempää on etten koskaan tule raskaaksi. En osaa sanoa missä vaiheessa tämä tapahtui, mutta se on tietyllä tapaa todella helpottavaa. Ainaisen odottamisen ja toivomisen taakkaa on raskasta kantaa.

Lueskelin aamulla Elina Tanskasen kolumnia Helsingin Sanomista siitä, ettei luonnollista ehkäisyä ole olemassakaan. Silmiini pisti lause ”Nainen on hedelmällisessä iässä noin 35 vuotta elämästään. Mikäli pari harrastaa seksiä ilman ehkäisyä, nainen tulee vuoden sisällä raskaaksi 85 prosentin todennäköisyydellä.” En tiedä mikä todennäköisyysprosentti laskettaisiin 7 vuoden kohdalla, mutta selvää on että joku luonnonoikku tässä ollaan. Nyt se alkaa jopa jo vähän naurattamaan. Plussiakin tilanteesta löytyy. Ajatella, että minun ei enää koskaan tarvitse miettiä ehkäisyä. Se on todella iso helpotus, kun kuuntelen helposti sikiävien ystävieni pohdintoja millä metodilla olisi pienimmät haittavaikutukset. Olen oppinut myös olemaan paljon armollisempi kroppaani kohtaan. Se ei ehkä toimi niinkuin se pitäisi tai näytä siltä kun joskus toivoisin, mutta se on minun ja olen siihen silti tyytyväinen.

Matka on ollut pitkä. En uskonut ikinä pääseväni siihen pisteeseen, että voisin olla kaiken tämän kanssa jonkinlaisessa rauhassa. Elämän täyttää nyt adoptio-odotus. Aikaa on reilusti 9 kuukautta enemmän, mutta elämä on sitäkin ihmeellisempää sitten kun se päättyy. En usko, että kuka muu kuin te, jotka kuljette tätä samaa polkua, voi edes kuvitella miltä se hetki sitten tuntuu.

Sitä odotellessa täytän adoptiotehtävät loppuun ja suuntaan aurinkoiselle aamulenkille.

Mainokset