Avainsanat

,

Pesin illalla meikkejä kylpyhuoneessa ja mietin, että olen jo niin valmis luopumaan tästä asunnosta. Ajattelin joskus, että tästä kodista on aikanaan vaikea lähteä ja niin haikeaa kun se varmasti tuleekin olemaan, sitäkin enemmän kaipaan uutta alkua.

Tuohon kylpyhuoneeseen ja sen suihkun lattialle kulminoituu oma henkilökohtainen surutyöni lapsettomuudesta. Muistan erään aamun keskenmenon jälkeen, kun kävelin suihkuun – ihan tavallisesti niinkuin jokaisena tavallisena aamuna. Avasin vesihanan ja romahdin. Sen aamun jälkeen oli suihkussa käynti usein lähes äänetöntä huutoitkua. Ne hetket oli jotain todella synkkää ja henkilökohtaista tuskaa, jota ei voinut kenenkään kanssa jakaa tai jota kukaan ei oikeasti todella voinut ymmärtää. Se oli surua keskenmenosta, mutta samalla myös luopumista toiveesta biologisesta lapsesta. Prosessi, joka oli kivulias käydä läpi, vaikka ajatus adoptiosta oli jo täysin selvä.

Suihkun lattialla vietetyistä hetkistä on kulunut jo vuosia, mutta jotenkin tuo kylpyhuone ei anna niitä unohtaa. Vaikka olen löytänyt jo siitä tunnelista pihalle, missä ei valoa ollut silloin vielä edes näkyvissä, niin silti nuo hetket tulee usein mieleen aamuisin suihkussa tai iltaisin meikinpesulla.

Tarvitaan uusi kylpyhuone. Uusi alku. Kaakelit sinne on jo valittu.

Mainokset