Avainsanat

, , ,

Kesä ja lomat päättyivät ja lopulta meidänkin lupahakemus pääsi käsittelyyn elokuussa. Sisaruslupaa hakiessamme tiesimme, että mikään läpihuutojuttu ei ole kyseessä, joten lisäselvityspyyntö ei tullut yllätyksenä. Yllätyksenä kyllä tuli lisäselvitysten pitkä lista ja sisältö. Mielenkiintoista oli huomata, miten joku täysin vieras ihminen tulkitsee lukemaansa tekstiä sinusta. Ei mennyt ihan nappiin, sanotaanko näin. Onneksi saimme suhteellisen nopealla aikataululla jo muutaman viikon päähän ajan sosiaalityöntekijällemme, jotta pääsemme yhdessä oikomaan lautakunnan käsityksiä.

Adoptioprosessissa vaikeinta ei ole odotus. Odottaminen on itseasiassa se helppo osuus. Se vaatii lähinnä oman kärsimättömyyden tukahduttamista ja mielekästä puuhaa viemään ajatukset muualle. Kiireisessä arjessa se itseasiassa hoituu kuin itsestään. Vaikea osuus on jatkuva itsensä markkinointi ja todistelu omasta kelpoisuudestaan. Meistä tulisi hyvät vanhemmat, olemme käsitelleet nämä ja nuo asiat, meillä on tasapainoinen parisuhde, olemme varautuneet mitä ikinä eteen tuleekaan ja miettineet valmiiksi kaiken a:sta ö:hön. Tätä on jatkunut nyt vuosi ja 9kk. Uudelleen ja uudelleen yritämme todistaa, että meille voi antaa lapsia. Olemme ihan kelvollisia. Kohta istumme taas toimistossa sosiaalityöntekijämme kanssa kertaamassa kaikkia näitä asioita. Tämä on se kohta, missä itselläni alkaa välillä kiehua. Vaaditaanko todella kahden vuoden tentti, että meille voi tulla lapsia? Kyllä. Enkä voi olla varma riittääkö sekään.

Samaan aikaan puoli maailmaa sikiää kuin itsestään. Osa tahtomattaan, osa suunnitellusti. Eikä kukaan ole kysynyt heiltä mitään.

Mainokset