Avainsanat
Pari vuotta sitten päätin, että nyt olisi hyvä hetki, nyt meille voisi tulla lapsi. Paras ystäväni oli silloin raskaana, mutta muutoin tuttavapiirimme oli melko lapsivapaata aluetta. Osasin toki varautua jonkinlaiseen odottamiseen, mutta enpä olisi ikinä kuvitellut yhä odottavani. Lapsettomuus on asia, joka tapahtuu niille muille, ei minulle. En olisi osannut kuvitella itseäni siksi ystäväpiirin ainoaksi lapsettomaksi, jonka selkää taputellaan rohkaisevasti ”kyllä teilläkin vielä tärppää”. Vaan sellainen minusta kuitenkin tuli ja sen ”leiman” kanssa on ollut opeteltava elämään.
Minulle ja miehelleni lapsettomuus ei kuitenkaan ole mikään mörkö kaapissa, emmekä todellakaan kaipaa sääliä, eikä elämämme ylle ole heitetty mitään mustaa verhoa. Kaikki on hyvin. Tottakai pitkä odotus on ajoittain raskasta ja asian hyväksyminen vei aikansa. Kesti yli vuoden ennenkuin lähdimme edes lääkäriin selvittämään asiaa – tosin sieltä emme mitään sen kummempaa vastausta saaneet. Kuulumme niihin, joiden odotukselle ei vain löydy syytä. Lääkäri antoi vaihtoehdoiksi inseminaatiot ja jos se ei toimi niin sitten olisi edessä koeputki. Ensimmäistä olemme kokeilleet, toinen tuntui ettei se ole meitä varten. Inseminaatiosta jäi vähän sekavat fiilikset. Ensimmäiset pari viikkoa kului aivan äärettömän hormoneista johtuvan väsymyksen kanssa taistellessa, kesken työpäivää lääkärissä ravatessa ja sen jälkeen edessä oli malttamaton odotus. Koko prosessi tuntui melko stressaavalta ja keinotekoiselta ja jäin miettimään miten ihmeessä kukaan voi tulla raskaaksi tällaisessa olotilassa. Kun oli aika aloittaa uusi kierros, totesin että ei kiitos.
Tuntui paljon luonnollisemmalta aloittaa adoptioprosessi. Olimme puhuneet adoptiosta jo pitkään sillä meillä päätös adoptoida oli tehty jo ennenkuin aloitimme yrittämään omaa. Tässä hetkessä olemme nyt, prosessi on vasta aluillaan. Ensimmäinen tapaaminen paikallisen adoptioneuvonnan tarjoajan kanssa sovittu ja tästä alkaa toisenlainen odotus. Tämä odotus tuntuu mukavammalta, ei enää epämääräistä ”ehkä joskus toivottavasti, ehkä jo tässä kuussa tai sitten seuraavassa jos koskaan” odottamista vaan nyt odotuksella on selkeämmät raamit. Tuntuu myös hyvältä vihdoinkin aloittaa prosessi, sillä se on ollut yksi suuri haaveeni siitä asti kun parikymppisenä vierailin afrikkalaisessa orpokodissa. Se oli niin koskettava kokemus, että muistan sen päivän ja ne pienten lasten kasvot ja pinnasängyistä kurkottavat kädet hyvin selvästi vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Olisin halunnut tuoda kaikki lapset mukanani kotiin ja silloin päätin, että joku päivä, sitten kun olen iso, annan kodin ja sylin edes yhdelle sitä tarvitsevalle.
Adoptioprosessin aloittaminen ei sulje pois omien lasten saantia, mutta annamme itsellemme nyt hengähdystauon ja keskitymme muihin asioihin. Se tuntuu tällä hetkellä tarpeelliselta, kun on kaksi vuotta kirjaimellisesti tuijottanut omaan napaan. Se on meidän tapamme olla tekemättä tästä koko elämää. Silloin kun päätimme hankkia lapsia, päätimme myös ettei asiasta saa tulla mitään pakkopullaa siltä varalta ettei heti tärppää. Vaikka hetkittäin on tullut hakattua päätä seinään, niin olemme melko hyvin onnistuneet elämään tässä hetkessä. Silloin kun tajusin, ettei omaa lasta välttämättä ihan heti kuulu, oli pakko vain päättää ottaa rennosti. Tämä vain kuuluu niihin asioihin, joita emme pysty itse säätelemään. Uskon, että kaikella on syynsä ja luotan siihen, että saamme lapsen oman ja/tai adoptoidun sitten kun on sen aika.
Mikä on sinun tarinasi? Missä vaiheessa hoitoja tai adoptioprosessia olette ja minkälaisilla fiiliksillä? Olisi ihanaa kuulla, mitä teille kuuluu.
kiertoteitä 
Vilmaliina said:
Vastavierailulla 🙂
Onnea matkallenne. Tie voi olla kovin pitkä ja raskas, mutta lopputulos lienee kaiken arvoinen!
kiertoteita said:
kiitos, odottavan aika on pitkä mutta takuulla jokaisen tuskailun ja kyyneleen arvoinen jahka joskus perille asti päästään. onnea myös teidän matkalle, toivottavasti pitkä odotuksenne palkitaan pian!
Aurinko80 said:
Täällä ollaan ja selvitty noista alun odotuksista ennen neuvontaa. Itselle se tuntu hankalta ku ei ollu ns alkuun päästy. Oli intoa ja halua tietää koko ajan enemmän. Ei oikein voinut puhua kenenkään kanssa vain lähimmäisten ja he eivät ihan samallalailla voineet samaistua ku eivät tilanteessa olleet. Sitten keksin tän netin ihmemaailman, aluksi ei meinannut näitä alkumetrien taivaltija löytyä, jo odotusvaiheessa tai maaliinpäässeitä. Tää alku on niin epävarmaa ja jännittävää, kuinka ny sossun kanssa toimeen ja osataanko me nyt olla ns ”oikein”. Eka neuvonnan jälkeen huojentu mieli ku saatiin aivan ihana sossu. Toista neuvontaa odottaessa…
kiertoteita said:
sama täällä, on pari kiveä täytynyt kääntää että on löytänyt ihan alkumetreillä olevia. monet varmaan kaipaavat enemmän vertaistukea vasta myöhemmin sillä niitä joilla maaliviiva jo häämöttää löytyy huomattavasti enemmän. Meillä on jo varmaan viimeiset kolme vuotta tutkittu noita adoptiojuttuja niin paljon on jo tietoa, tosin jokaisen tarina on niin erilainen ettei siihen siinä mielessä pysty valmistautumaan. Sopiva maakin löytyi jo pari vuotta sitten, onko teillä noussut joku maa selkeästi ykköseksi vai vieläkö mietitte?
aurinko said:
jeps…meilläkin on tietoa etsitty ja hankittu. Siinä olet aivan oikeassa että jokaisen story omanlainen ja ei voi ns. verrata mutta nää virstanpylväät suht samanmoisia, eka neuvonta, toka jne..kotiselvitys…luvanhakeminen, palvelunantaja..maa jne.
Maa on meillä puhuttanu paljon…meillä on selkeästi kaksi vaihtoehtoa Etelä-Afrikka ja Kiinan sn-jono. Näistä ei vielä tehty päätöstä, pitäs mennä puhuun palvelunantajile. Odotusaika ja ikä ratkasee meillä. Se maa mikä valitaan niin siihen maahan ns. sitoudutaan.
Mites siellä?
kiertoteita said:
Ensin tuli valittua Afrikka, ja lopulta sieltä Etelä-Afrikka. Toki avoimin mielin puhutaan sitten vielä palveluntarjoajan kanssa, mutta tällaiset fiilikset tällä erää. Afrikka siitä syystä, että se tuntuu tutulle. Siellä on käynyt, myös orpokodissa, joten se on lähellä sydäntä. Iästä ei olla paljoa vielä puhuttu, tottakai olisi ihanaa saada ihan vauva, mutta kyllä me vähän vanhemmatkin otetaan avosylin vastaan. Kiinnostaisi myös tietää, että millaisiinkohan perheisiin ne antaa sisaruksia? Onko kenelläkään tietoa?
K said:
Tarinasi kuulostaa niin kovin tutulta – ihan samalta kuin omamme. Lapsettomuus ilman syytä, muutama hoitokokeilu, josta päälimmäisenä ajatus, ettei tämä ole meitä varten. Paluu adoptioajatukseen, joka oli jo kytenyt takaraivossani vuosia ja siitäkin oli keskusteltu mieheni kanssa ennen lapsensaantiyrityksiä. Nyt meillä on kotona kaksi ihanaa omaa poikaa maailmalta ja tuntuu juuri siltä, että näinhän tämän kuuluikin mennä. Onnea odotukseenne – se kyllä palkitaan!
kiertoteita said:
kiitos! ihanaa, että teillä on perhe kasvanut kahdella pienellä ihmisellä, kyllä se odotus vielä meilläkin palkitaan monin kerroin 🙂 saako udella kuinka kauan teillä adoptioprosessit ovat suunnilleen kestäneet?
K said:
Meidän prosessit ovat olleet nykymittapuun mukaan lyhyitä. Ensimmäinen kesti neuvonnan alkamisesta lapsen saantiin alle kaksi vuotta ja toinen hieman reilu kaksi vuotta. Välissä oli se tasan vuosi, joka oli pakko odottaa ennen seuraavan prosessin aloittamista. Syynä lyhyyteen on erityistarveadoptiot… …ja saa udella 🙂
Aurinko80 said:
Samanmoisia maa ajatuksia. Juu ei meilläkään mikään pakko saada vauva ajatus ole, mutta rehellisesti sanottuna 0-2 ois varmaan se ikä mitä toivotaan. Ei se etteikö varmasti rakastettas vaikka olis lapsi vanhempikin mutta jotenkin vaan asiaa pähkitty ja rehellisesti puhuttu ja ns. Ammatilaisten että mikä lapsellekin se paras puoli olisi. Noh nää on ajatuksia tässä vaiheessa ja jotenkin uskon että kaiki menee niinkuinpitää..niin kliseeltä ku se kuulostakin.
Mallu said:
Tähän viestiketjuun ei olla pitkään aikaan kommentoitu mutta kysyn kuitenkin, että missä vaiheessa adoptioprosessia olette tällä hetkellä?
Meillä taustalla myös lapsettomuus ja sen myötä lapsettomuushoidot, jotka käytiin läpi ilman raskautta. Syytä lapsettomuuteen ei todettu. Lähdimme adoptioprosessiin ja olemme nyt loppuvaiheessa eli tuossa syksyllä paperit olivat siinä kunnossa, että alettiin odottamaan mahdollista lapsiesitystä. Samaan aikaan huomasin, että olinkin raskaana. Tämä oli meille aikamoinen järkytys koska luulimme ettei se olisi ollut mahdollista. Ikääkin alkoi minulla jo olla yli parhaan hedelmällisyysiän. Raskaus kuitenkin eteni synkin ennustein. Lapsi oli sairas ja lääkäreiden ennuste selviytymisestä oli huono. Pääsimme raskaudessa puoliväliin kunnes lapsi luovutti. Synnytin hänet joulukuun lopulla ja hautasimme tammikuun alussa.
Ajatukset ja tunteet ovat kulkeneet melkoista vuoristorataa. Nyt pitäisi hiljalleen päättää miten jatketaan tästä eteenpäin. Olemme saaneet edelleen olla myös adoptioprosessissa koska he ovat koko ajan tienneet lapsen huonon ennusteen selviytymisestä. Ihana inhimillinen suhtautuminen palvelunantajalta. Nyt tuntuu, että kevät on vielä yhtä suurta kysymysmerkkiä mutta toivon mukaan asiat ratkeaisivat helposti.
kiertoteita said:
Huh, onpa teillä ollut vuoristorataa. Osaanottoni suureen menetykseen. Voin vain kuvitella kuinka raskasta aikaa olette eläneet. Ihanaa, että palveluntarjoaja on ollut noin ymmärtäväinen, toivottavasti saatte oman pienen nyytin kotiin mahdollisimman pian!
meillä adoptioprosessi on vielä ihan aluillaan, odotellaan neuvontaan pääsyä. eli pitkä tie on vielä kuljettavana…